Vuolijokelaiset Jorma ja Liisa Korhonen ovat viettäneet vuosien ajan ison osan kesistään kunnostamalla 103-vuotiasta Vuolijoen vanhaa pappilaa.
Sanna Heinonen
Kuvaaja: Reijo Haukia
Vuolijoen kirkon 120-vuotissyntympäivillä avoinna oleva vanha pappila on ajan
saatossa nähnyt paljon, ja siihen liittyy runsaasti tarinoita.
– Tämä ehti olla nuorisotalonakin. Siitäkin on jäljet. Täällä alakerrassa oli 30 metriä
pitkä sähköautorata, jossa oli kuusi rataa vierekkäin. Jyrkässä nurkassa autot riistäytyivät
pois radalta. Pönttöuuni purettiin, jotta rata toimisi paremmin, Jorma Korhonen
kertoo hymyillen.
Samalta ajalta poistettiin alakerrasta ovia ja tehtiin iso aukotus: niin autorata mahtui
alakertaan.
Ei yhtään yöpymistä
Korhoset ostivat Vuolijoen vanhan pappilan vuonna 2017 ja alkoivat sen jälkeen
kunnostamaan paikkaa. Työtä oli paljon: pappilan rakennukset olivat ennen kunnostustöiden
aloittamista toimineet vuosien ajan varastona. Ensimmäinen suuri urakka olikin tyhjentäminen. Roinaa kertyi yhteensä noin 2 600 kiloa.
Remontoinnissa oli selkeä työnjako.
– Minä vastasin esimerkiksi katoista ja Jorma lattioista, Liisa Korhonen kertoo.
Korhosten mukaan itse rakennustyö ei ollut hankkeen aikaa vievin osa. Eniten aikaa
on kulunut suunnitteluun ja taustaselvityksiin. Koska kyseessä on historiallisesti arvokas
rakennus, kunnostussuunnitelmia on tehty yhteistyössä Kainuun museon kanssa.
– Mutta yhdestikään ei olla täällä yövytty, Jorma Korhonen naurahtaa.
Korhosten varsinainen koti on Vuolijoen Kuusirannassa, ja senkin he ovat rakennuttaneet
itse.
– Tämä on meidän harrastuksemme, Jorma Korhonen sanoo.
Papin kodista päiväkerhoihin
Vanha pappila valmistui 1923 ja toimi Vuolijoen pappilana aina vuoteen 1957 asti. Se
toimi papin kotina ja asiakirjojen säilytyspaikkana. Vanha pappila ei ollut paloturvallinen,
joten tarvittiin paloturvallinen paikka asiakirjoille. Uusi kivipappila valmistui vuonna 1957.
Sen jälkeen vanha pappila ehti olla Vuolijoen seurakuntatalona, seurakunnan nuorisotilana
ja nuorisotilana, päiväkerhojen ja partiolaisten paikkana.
Vuonna 2007 seurakunta möi sen eteenpäin, ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin
Korhoset hankkivat paikan omistuksiinsa.
Kirkko näkyy ikkunasta
Liisa ja Jorma Korhonen asuivat ja elivät pitkään pääkaupunkiseudulla. Eläköidyttyään
he muuttivat Kainuuseen takaisin ja asettuivat Vuolijoelle. Vuolijoella he katselivat
sitä, miten vanha pappila oli päässyt huonoon kuntoon.
– Aitan ovikin puuttui, Liisa Korhonen kertoo.
– Eikö kukaan välitä, me ajattelimme, Jorma Korhonen jatkaa.
Niin he päätyivät hankkimaan rakennuksen ja kunnostustyöt alkoivat.
Välillä remonttipäivät olivat pitkiä.
– Lauantaisin ehtookelloja istuttiin kuuntelemaan, Jorma Korhonen kertoo.
Vanhan pappilan alakerran ikkunasta näkyy Vuolijoen kirkon torni.
