Seurakunnan hautausmaa kohtaisessa hoitosuunnitelmassa esitetään hautausmaan vuosittaiset hoitotoimenpiteet sekä pidemmällä aikavälillä toteutettavat kunnostustyöt. Kirsi Pääkkönenylipuutarhuri Kuvituskuva: Seija Nikkilä Seurakunnan hautaustoimen vastuulla on tuulla on hautausmaan kulkuväylien ja pysäköintialueiden sekä yleisten …
Viimeisimmät julkaisut - Ajankohtaista
-
-
Kesällä 2023 voimaan tulleen kirkkolain mukaan seurakunnissa tulee perustaa Nuorten vaikuttajaryhmä. Toiminnan ytimenä on vahvistaa nuorten osallisuutta seurakunnassa. Kajaanin seurakunnan vaikuttajaryhmä aloitti toimintansa tänä keväänä ja ryhmässä on kuusi jäsentä. …
-
Johannes Gorodoff syntyi Venäjän Arkangelissa Mezenin kylässä. Vuosisadan vaihteessa tsaarin armeijan upseerina hän tuli Venäjän armeijan mukana Suomenlinnaan kirjuriksi. Tuula Kurkinen, Kirkon keskusteluavun toiminnanohjaaja – Monen ihmisen suurin murhe on …
-
Polarisoitunut keskustelu seurakuntien roolista varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja oppilaitoksissa käy kiivaampana kuin pitkiin aikoihin. Osalle jo pelkkä kirkon työntekijän läsnäolo koululla voi olla punainen vaate. Toiset taas puolustavat lasten ja nuorten …
-
Tuomiosunnuntain aihe ohjaa helposti ajattelemaan viimeistä tuomiota. Lauri Kemppaisen mielestä hengellisessä kilvoittelussa tuomio ja armo ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä. Teologian tohtori Lauri Kemppaista ja valokuvaaja Reijo Haukiaa yhdistää läpi elämän …
-
Ajankohtaista
Kirkon nelivuotiskertomus: Nuorten naisten ja miesten uskonnollisuus eriytyy sukupuolen mukaan
by AdminTiedote. Julkaistu: 31.10.2024, 10:00Kirkon viestintä Tuore kirkon nelivuotiskertomus osoittaa, että nuorten naisten ja miesten uskonnollisuus eriytyy sukupuolen mukaan. Naiset uskovat kaikissa ikäryhmissä miehiä yleisemmin erilaisiin yleisuskonnollisiin uskomuksiin, kuten enkeleihin tai jälleensyntymiseen. …
-
Pyhäinpäivänä muistamme edesmenneitä rakkaitamme ja viemme haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia. Yhdessä kynttilät ja lyhdyt muodostavat valomeren, joka valaisee marraskuun pimeyden. Sen lisäksi, että muistamme rakkaitamme, tämä päivä muistuttaa meitä …
-
Kaatuneitten muistosäätiö on käynyt tarkastamassa kaikki Suomen yli 600 sankarihautausmaata. Vuolijoen sankarihautausmaa sijoittui kuudentoista parhaiten hoidetun sankarihautausmaan joukkoon. Kirsi Pääkkönen,ylipuutarhuri Kuvaaja: Kaisa Rönkä Erityistä kiitosta Kajaanin seurakunta sai hyvin toteutetusta …
-
Tämä syksy merkitsee minulle suuria muutoksia. Pitkä työurani Kajaanin seurakunnassa alkaa tulla päätökseen. Aloitin 1.8.1991, kun olin palannut kotikaupunkiini puolisoni Markon ja lasteni kanssa. Palasin synnyinseudulleni, ja pääsin juurtumaan tänne …
-
Kajaanin seurakunnassa rippikoulunsa käy vuosittain noin 350 nuorta. Seurakunta on aiempina vuosina järjestänyt yhdeksän leiriä ja yhden päivärippikoulun. Asia, joka on niin Kajaanissa kuin valtakunnallisestikin tunnistettu hyvän rippikoulukokemuksen edellytykseksi, on …