Synnyin Vihannissa 20.7.1935. Kotini oli pieni tila, jota äitini hoitisukulais- ja naapuriavun turvin isäni ollessa sodassa viisi vuotta. Olin seitsemästä lapsesta vanhin ja muistan ainaisen pelon siitä, mitenperheemme selviää ja palaako isä sodasta. Suuret venäläiset …
Viimeisimmät julkaisut - Minä uskon
-
-
Lapsuuskotini oli Purolassa. Me kaikki lapset olimme alle kouluikäisiä,pikkuveljeni alle kaksivuotias äitini kuollessa. Isä kävi tehtaalla töissä, rakensi keskeneräistä taloamme ja hoiti meitä. Hänen äitinsä, mummoni, auttoi minkä töiltään ehti, välillä oli kotiapulaisia. Pikkuveljelläni oli downin syndrooma, joten …
-
Talvisodan päättymisen Kajaanin muistotilaisuuden järjestelytoimikuntahaastoi Kajaanin Keskuskoulun oppilaita kirjoittamaan kirjeen veteraaneille. Mirja Kananen Kuvaaja: Mirja Kananen Kirjoitusprojektiin osallistuivat kahdeksannen luokan oppilaat luokilta 8A, 8B, 8C ja 8D opettajiensa johdolla. Oppilaat ovat suunnilleen samanikäisiä kuin pikkulotat ja …
-
Aila Alasalmi on toiminut lottaperinnetyössä vuodesta 2002 alkaen. Hän on koonnut pikkulottien kokemuksia talvisodan suurpommituksista. Aila Alasalmi, Suomen Lottaperinneliiton hallituksen jäsen Kuvaaja: Kaisa Rönkä Eine Korhonen kertoi olleensa vähän alle …
-
Kotini oli pienviljelystila Maaningalla, Kinnulanlahdessa. Isäni oli määrätty muiden tavoin YH-harjoituksiin ja sieltä talvisodan syttyessä JR 38 savolaisrykmenttiin. Tarkkaa kuvaa minulla ei ole isän lähdöstä, mutta kotiin meitä lapsia jäi …
-
Olen syntynyt Vuolijoella yrittäjätaustaiseen perheeseen. Lapsena vierailin paljon maalla mummolassa ja sain viettää turvallista aikaa tätieni ja enojeni kanssa. Eija Pyrrötoimitus Mirja Kananen Kuvaaja: Mirja Kananen Joulusta odotan rauhallista perhejoulua. …
-
Olen syntynyt Hirvaan kylässä, silloisessa Rovaniemen maalaiskunnassa. Perheeseemme kuului vanhempieni lisäksi veli. Kotimme lähellä virtasi Valajaskoski, johon rakennettiin voimalaitos, ja lohen nousu jokeen loppui. Muistan, kuinka keittiössä oli suolautumassa lohen …
-
Kekri oli ennenkin tärkeä juhla ennen joulua, mutta en muista, vietettiinkö sitä kotonani mitenkään erityisemmin. Eläinten teurastus ajoittui syksyyn mutta myös muuhun aikaan. Tuolloin valmistetut ruoat maistuivat. Annikki Lehtinentoimitus Mirja …
-
Lapsuudenkotini oli maalaistalo Kalajoella Raution kylässä. Synnyin 1950-luvulla. Isäni kuoli ollessani 16-vuotias. Äitini eli pidempään. Hän oli tiukka uskovainen, ja ehkä siksi uskosta jäi minulle negatiivinen ja pelottava kuva. Toisaalta …
-
Sain isäni perintönä hartaan mielenlaadun, minkä ansiosta viihdyn hyvin seurakunnan parissa. Räväköitä nuoruusmuistoja minulla ei ole, sillä olin paremminkin ujo. Isäni oli kotoisin Pulkkilasta. Hän oli Osuuskaupan myymälänhoitaja, hänen työpaikkansa …
