Heitän riparilta pussin pohjalle jääneet salmiakit suuhuni ja sujautanRaamatun omalle paikalleen kirjahyllyyn. Viimeinen satsi leirivaatteitaalkaa pyöriä pyykkikoneessa vinhaan, ja kuluneen kesän rippikoulumuistotalkavat jäsentyä mielessäni samaan tahtiin. Nuorten on helpompi lähestyä, samaistua ja kuunnella ohjaajaa, joka laittaa osan itsestään tekemäänsä työhön. …
Viimeisimmät julkaisut - Näkökulma
-
-
Voisiko Venäjän presidentiksi noussut tuimailmeinen ja sotimishaluinen Vladimir Putin osoittautua inhimilliseksi? Tätä pohti kirjailija ja runoilija Eeva Kilpi Valkoisessa muistikirjassaan uuden vuosituhannen aluksi. Silloin Venäjä soti Tšetšeniassa, nyt Ukrainassa. Eeva Kauppinen Kuvaaja: Jouni Viitala / Sarv …
-
Jokin aika sitten julkaistiin jokavuotinen tutkimus eri kansojen onnellisuudesta, ja Suomi oli jälleen ykkössijalla – jo kahdeksatta kertaa peräkkäin. Kaikista ongelmista ja hankaluuksista huolimatta suomalaiset taitavat jo itsekin uskoa onnellisuuteensa; en havainnut ensimmäisten vuosien epäuskoisia kommentteja virheistä tai muista …
-
Naamiot riisuttiin helmikuussa kolme vuotta sitten itänaapurimme suhteen. Parhaillaan itsevaltiaan asemaa tavoitteleva, demokraattisesti valittu Amerikan presidentti vetää kuumaa keskustelulinjaa Ukrainan, EU:n ja Naton liittolaismaiden ylitse suoraan Kremliin liehakoiden Putinia. Kotimaista …
-
Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys ja välittämisen kansanliike, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. teksti: Kaija Patronen Kuvaaja: Kaisa Rönkä Olen ollut …
-
Tänä vuonna se alkoi, täysin odottamatta ja aivan liian pian. Jouluni murrosikä. Olisihan minun pitänyt huomata merkit: maa oli synkkä, kauppojen soittamat joululaulut vain ärsyttivät ja tunteet joulun lähestymisestä heittelehtivät …
-
Tuo otsikko oli vaalisloganini kuntavaaleissa 2012, joissa tulin valituksi paluumuuttajana Kajaanin kaupunginvaltuustoon. Kainuun demografinen kehitys oli jo pitkään näyttänyt huolestuttavalta. Valtuustosalissa puhuin paluu- ja maahanmuuttajien kohtaamisesta arkipäivässä. Ja yhtä varmasti …
-
Katukuvaan ilmestyvät keltanokat taapertamassa suuret reput selässään kohti uutta koulupäivää. Illat viilenevät, hämärä laskeutuu illan myötä, ja heinäsirkat soittavat suven viimeisiä värssyjä. Loppukesä alkaa taittua alkusyksyksi yhtä varkain kuin sandaalit …
-
Kävin Tampereella ystävääni tapaamassa. Olimme nähneet edellisen kerran kahdeksan ja puoli vuotta aiemmin. Kuitenkin tuntui siltä, että jatkamme siitä, mihin olimme silloin jääneet. Matkani oli tervehdyttävä paluu takaisin ystävyytemme taikapiiriin. …
-
Yksi laukaus jäljellä. Ensimmäiset yhdeksän ovat osuneet kymppiin. Varusmiehen sormi puristaa liipaisinta niin kuin on opetettu, ja viimeinen laukaus lähtee. Pian lähdetään tauluille tarkastamaan osumat. Viimeinen on osunut kutoseen. Mitä …
