Vanha vertauskuva kertoo kahdesta ihmisestä, jotka arvioivat puolillaan olevan vesilasin sisältöä eri näkökulmista. Toisen mielestä lasi on puoliksi tyhjä, toisen mielestä taas puoliksi täynnä. Toinen pelkää lasin olevan pian kokonaan tyhjä, koska …
Viimeisimmät julkaisut - Puheenvuorot
-
-
Saan tänä vuonna olla toista kertaa mukana valmistelemassa Kajaanissa järjestettävää talvisodan päättymisen muistojuhlapäivän tilaisuuksia. Antti Minkkinenkirkkoherra Kuvaaja: Timo Pääkkönen Kiitos joukon vahvoja aktiiveja sekä yhteisöjä päivän juhlallisuudet kaupungissamme ovat valtakunnallisesti …
-
Naamiot riisuttiin helmikuussa kolme vuotta sitten itänaapurimme suhteen. Parhaillaan itsevaltiaan asemaa tavoitteleva, demokraattisesti valittu Amerikan presidentti vetää kuumaa keskustelulinjaa Ukrainan, EU:n ja Naton liittolaismaiden ylitse suoraan Kremliin liehakoiden Putinia. Kotimaista …
-
Yhteisvastuu on evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys ja välittämisen kansanliike, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. teksti: Kaija Patronen Kuvaaja: Kaisa Rönkä Olen ollut …
-
Kun olin lapsi, vanhempani olisivat halunneet meidän lasten aloittavan partioharrastuksen. Ukkini oli ollut aktiivinen partionjohtaja, ja äitini siskoineen oli ollut lapsena mukana partiotoiminnassa. Antti Minkkinen Kuvaaja: Timo Pääkkönen Kajaanissa tilanne …
-
Kirjoitin googleen kysymyksen, mitä ekologisuus tarkoittaa? Vastaukseksi sain, että ”se tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä sekä ihmisten taloudellisten ja aineellisten toimintojen sopeuttamista maapallon luonnonvarojen riittävyyteen ja luonnon sietokykyyn”. Siinäpä on niin …
-
Tänä vuonna se alkoi, täysin odottamatta ja aivan liian pian. Jouluni murrosikä. Olisihan minun pitänyt huomata merkit: maa oli synkkä, kauppojen soittamat joululaulut vain ärsyttivät ja tunteet joulun lähestymisestä heittelehtivät …
-
Aika tarkalleen viisitoista vuotta sitten perheessämme elettiin erityistä aikaa. Olimme toivoneet ja odottaneet perheenlisäystä. Toive oli täyttymässä, kun lapsen oli määrä syntyä joulun tienoilla. Antti Minkkinenkirkkoherra Kuvaaja: – Jouluna pysähdymme …
-
Torstai ja ruokakauppapäivä. Mitähän viikonloppuna söisimme? Kurkistus jääkaappiin ja pakastimeen – onko siellä ruokatarvikkeita, joiden päivämäärät ovat umpeutumassa. Sirpa VäisänenJoutenlammen kurssikeskuksen toiminnanjohtaja Kuvaaja: Väinö Juntunen, Kajaanin kamerakerho Pyrimme valmistamaan leiriläisille …
-
Oletko joskus pysähtynyt pohtimaan, mitkä ovat sinulle erityisen tärkeitä arvoja elämässäsi? Meillä jokaisella on tiettyjä arvoja, jotka ovat meille erityisen merkittäviä. Tietyt arvot, kuten ahkeruus ja luotettavuus, ovat varsin monille …
