– Nyt hyvejää, Kajaanin seurakunnan diakoniatyöntekijä Teemu Räty sanoo hymyillen Ämmänpuronpuistossa. Sanna Heinonen Kuvaaja: Raija Närhi Sen Lönnrotinkadun puolelle on syntymässä kirsikkapuisto. Osallistavan kirsikkapuistontoteuttavat Variskankaan Martat ry yhdessä …
Viimeisimmät julkaisut - Teema
-
-
Paltaniemen kuvakirkossa on pelätty, pyörrytty ja pohdittu jopa kirkon siirtämistä toisaalle. 300 vuotta historiaa on jättänyt jälkeensä yllättäviä japaikoin dramaattisia tarinoita. Kaisa Rönkä Kuvaaja: Raija Närhi Harva ehkä tietää, että …
-
Näyttelijä Satu Tuuli Karhu kertoo oman hengellisyytensä perustuvan pyrkimykseen antaa anteeksi ja kohdella toisia vertaisenaan. Maaria Haikola Kuvaaja: Raimo Sivonen Musiikki, kulttuuri ja hengellisyys ovat kulkeneet näyttelijä Satu …
-
Vuonna 1896 valmistunut Hugo Simbergin maalaus Kuoleman puutarha kuuluu suomalaisen symbolismin tunnetuimpiin teoksiin. Ensi näkemältä aihe saattaa hämmentää: mustiin kaapuihin pukeutuneet luurangot hoitavat kasveja kuin lempeät puutarhurit. Tunnelma on rauhallinen, …
-
Suojelusenkeli ja kaksi lasta rikkinäisellä sillalla on yksi maailman tunnetuimmista kristillisistä kuvista. Harva uskonnollinenkuva on levinnyt koteihin yhtä laajasti. Kuvan laaja levinneisyys selittyy ennen kaikkea sen massapainatuksella. Monelle kuva on tuttu lapsuudesta, mahdollisesti postikorttina, seinäjulisteena tai …
-
Kajaanin seurakunta on aloittamassa avoimien yhteisöjen toimintaa. Tavoitteena on, että kaikille kajaanilaisille löytyy tilaa ja paikkaa seurakunnan yhteisöistä. Avoimien yhteisöjen toiminnat alkavat syksyllä, ja ne kokoontuvat viikoittain. [gspeech type=circle] ”Olen kaivannutosallistavaa …
-
AjankohtaistaTeemaYleinen
Opiskelija Patrik Huotari: Yhteisö toimii vastapainona suorittamiselle
by AdminKolmatta vuotta sairaanhoitajaksi opiskeleva Patrik Huotari liputtaa yhteisöllisyyden puolesta. Hän kokee hyvänä Kajaanin seurakunnan uuden strategian yhteisöllisen ja osallistavan toiminnan. Sanna Heinonen Kuvaaja: Sanna Heinonen – Nuorilla aikuisilla ja vaikkapa korkeakouluopiskelijoilla elämä voi olla hyvinsuorituskeskeistä. …
-
Poikkeuksellinen ylösnousemusnäytelmä kutsuu mukaan kulkemaan teatteriseurueen kanssa Kajaanin kirkon piha-alueella ja sisällä. Pääsiäisen tapahtumista ammentavan näytelmän ohjaaja ja käsikirjoittaja kertovat sen tuovan valoa ja yhteisöllisen kokemuksen. ”Passio yhdistetäänusein kärsimysnäytelmään,muttame halusimmekeskittyä enemmänvaloon.”Kajaanin …
-
Kajaanilaista 83-vuotiasta Kunto Viirua ovat kannatelleet elämässä urheilullinen elämäntapa, sukupolvien välinen rakkaus ja kristillisyys. Vaimonsa omaishoitajana toimiva Viiru pitää ikäihmisten kohtaamismahdollisuuksia merkityksellisinä. Sanna Heinonen Kuvaaja: Heikki Juntunen Kajaanilainen 83-vuotias eläkeläinen Kunto Viiru uskoo …
-
Haimme keskusteluapua parisuhteeseemme, sillä koimme, että emme enää saaneet ratkottua parisuhteen ja arjen haasteita keskenämme. Olimme etääntyneet lapsiperhearjen pyörityksen keskellä. Emme olleet panostaneet parisuhteeseemme, vaan olimme vuosia keskittyneet lasten hoitoon, työhön ja muun arjen ympyröihin. Yritimme itsenäisestisuoritettavien verkkokurssien avulla …
