Tarina kertoo vanhasta miehestä, joka alkoi käydä säännöllisesti jumalanpalveluksessa. Hän kuitenkin tuli kirkkoon aina myöhässä
ja lähti sieltä pois kesken, heti uskontunnustuksen jälkeen. Kukaan ei tuntenut miestä eikä päässyt häntä jututtamaan. Kerran kirkon pastori kuitenkin sattui kohtaamaan hänet kaupungilla. Pappi rohkaistui
kysymään, miksi mies käy kirkossa, mutta lähtee aina pois etuajassa. Mies kertoi, että hän oli elämänsä vastoinkäymisten vuoksi alkanut epäillä kovin vahvasti Jumalan olemassaoloa. Hälventääkseen epäilystään hän oli alkanut käydä jumalanpalveluksessa sen vuoksi, että kuulisi, kuinka toiset tunnustavat yhdessä uskonsa. Näin hänkin oli vähitellen jo alkanut päästä epäuskostaan saatuaan nähdä ja tuntea, kuinka toiset ihmiset uskoivat ja luottivat.
Antti Minkkinen, kirkkoherra
Kuvaaja: Väinö Juntunen
Kirkkorakennukset ovat olemassa sitä varten, että niihin kokoonnutaan jakamaan ja
kokemaan yhteistä uskoa. Joku voi toki kokea Jumalan läsnäoloa jo kirkkorakennuksen
itsensä vuoksi. Joku voi kokea Jumalan lähestyvän itseään kirkon arkkitehtuurin,
hienojen yksityiskohtien tai alttaritaulun puhuttelevuuden kautta. Mutta varsinainen
syy sille, miksi kirkkorakennus on olemassa, on se, että sen on tarkoitus koota ihmisiä
yhteen. Seurakunta eivät ole sen rakennukset vaan ihmiset, seurakuntalaiset. Seurakuntalaisilla tulee olla paikka, jossa he viettävät kirkollisia juhliaan. Seurakuntalaisilla
tulee olla paikka, jossa he rukoilevat yhdessä, käyvät ehtoollisella ja pysähtyvät Jumalan
Sanan äärelle. Meille kajaanilaisille tuo paikka on ennen muuta pääkirkkomme.
Kajaanin kirkko täyttää tasan vuoden päästä 130 vuotta. Upea, koristeellinen
kirkkomme vihittiin käyttöön ensimmäisenä adventtina vuonna 1896. Ensi vuonna
vietämme siis kirkon juhlavuotta. Parasta juhlavuutta kirkolle on se, että se on
juhlavuonnaan aktiivisessa käytössä. Sen vuoksi kirkkoon saatiin uusitut, upeasti
soivat urut tänä vuonna. Ja sen vuoksi ensi vuonna kirkkoon tehdään muutostöitä,
jotka mahdollistavat ennen muuta lapsille ja ikäihmisille esteettömämmän osallistumisen
erilaisiin tilaisuuksiin. Lisäksi kirkon monikäyttöisyyttä kehitetään muuntamalla
takanurkkien vähällä käytöllä olleet penkkirivit alueeksi, jossa irtopenkkejä ja -pöytiä
siirtelemällä voi järjestää esimerkiksi kirkkokahveja ja pienryhmätoimintaan. Nämä
ovat todella odotettuja muutoksia, jotka madaltavat kynnystä tulla kirkkoon ja löytää
yhteys toisiin ihmisiin.
Alkava adventin aika ja joulu ovat pääkirkon ja kaikkien muidenkin kirkkojen vuodenkierrossa niiden ehdottomasti hienointa aikaa. Kirkot täyttyvät joulukirkkoihin, hartauksiin, konsertteihin ja kauneimpiin joululauluihin osallistuvista ihmisistä. Olisipa
aina joulun aika. Palaisivatpa pääkirkonkin valot useammin myös syksyn pimeinä
arki-iltoina. Ehkä saamme tämän toteutumaan, kun kirkosta tulee monikäyttöisempi?
Ja ehkä entistä useampi vanha mies löytää tiensä kirkon penkkiin kuuntelemaan,
kuinka seurakunta lausuu yhteen ääneen uskontunnustusta?
