Saan tänä vuonna olla toista kertaa mukana valmistelemassa Kajaanissa järjestettävää talvisodan päättymisen muistojuhlapäivän tilaisuuksia.
Antti Minkkinen
kirkkoherra
Kuvaaja: Timo Pääkkönen
Kiitos joukon vahvoja aktiiveja sekä yhteisöjä päivän juhlallisuudet kaupungissamme ovat valtakunnallisesti poikkeukselliset. Erityistä niissä on vielä se, että muistojuhlaa ei vietetä vain silloin tällöin niinä vuosina, kun sodan päättymisestä on vaikka kulunut tasavuosia. Juhlallisuudet toteutuvat vuosittain ja niistä on muodostunut täällä vahva perinne.
Kirkolla ja seurakunnilla oli talvisodan aikaan todella vahva yhteiskunnallinen rooli. Papit palvelivat niin rintamalla kuin kotiseuduillakin. Miehistö tarvitsi tukea ja rohkaisua jaksaakseen puolustaa isänmaataan. Vastaavasti kotirintamalla tuen tarve ei ollut yhtään vähäisempi. Säännöllisesti papit joutuivat viemään suruviestejä, lohduttamaan läheisensä menettäneitä ja toimittamaan hautaan siunaamisia. Sota-aika muistutti voimallisesti siitä, kuinka kirkko ja seurakunnat voivat tuntua joidenkin mielestä jopa tarpeettomilta silloin, kun eletään hyviä ja helppoja aikoja. Näiden yhteisöjen arvo nousee kuitenkin arvaamattoman korkealle, kun sodan tai muun kriisin vuoksi ihmisille syntyy tarve saada henkistä ja hengellistä tukea ja lohtua.
Kajaanin seurakunnan työntekijöitä koulutetaan nykyään säännöllisesti niin sanotun henkisen huollon tehtäviin eli kriisivalmiuteen. Seurakunnassa on valmius lähteä tukemaan muita viranomaistahoja ja järjestötoimijoita kriisin tapahtuessa. Harjoituksissa on käyty läpi niin henkisen tuen järjestelyitä, kirkoissa järjestettävien hartaushetkien toimittamista kuin kalustoon ja kiinteistöjen käyttöön liittyviä suunnitelmiakin.
Kajaanissa ja koko Kainuussa seurakunnilla onkin aivan poikkeuksellisen vahvat edellytykset hoitaa näitä henkisen huollon tehtäviä. Vahva kokemukseni on myös, että täällä seurakuntia arvostetaan vahvasti muiden toimijoiden keskuudessa ja meidät nähdään merkittävänä osana kriisivalmiuden yhteistyöverkostoa. Henkisen huollon lisäksi seurakunnat kykenevät vastaamaan myös hengellisen tuen tarpeeseen. Tuota tukea eivät muut toimijat pysty tarjoamaan.
Talvisodan päättymisestä on tänä vuonna kulunut 85 vuotta. Joka vuosi muistojuhlassa toivomme ja rukoilemme, ettei maamme joutuisi enää koskaan kohtaamaan uutta sota-aikaa. Samalla on kuitenkin hyvä ja turvallista luottaa siihen, että maassamme eri toimijat ovat valmistautuneet hyvin erilaisten kriisitilanteiden varalta.