Etusivu AjankohtaistaJooja haluaa tuoda nuorille toivoa ja yhteishenkeä

Jooja haluaa tuoda nuorille toivoa ja yhteishenkeä

by Admin

Tänä kesänä 18-vuotias Joonatan Bucht eli Jooja ei kierrä festarilavoja vaan soittaa urkuja konfirmaatioissa ja hautajaisissa. Rovaniemeläinen
pop- ja rap-artisti on tullut laajemmin tunnetuksi kappaleestaan ”Yksin
ei jaksa kukaan”, joka nousi viraaliksi sosiaalisessa mediassa joulukuussa 2024.

Kaisa Rönkä

Kuvaaja: Eelis Penttinen / Valokuvaus 10

– Olen nyt vähän pidemmällä keikkatauolla. Teen kanttorin sijaisuuksia, soittelen
konfirmaatioissa ja hautajaisissa. Näissä hommissa menee tämä kesä, Jooja kertoo
puhelinhaastattelussa.
    Kirkkomusiikki on kulkenut Joojan mukanapitkään, ja seurakunta on ollut luonnollinen
osa hänen elämäänsä. Urkuja hän on soittanut 12-vuotiaasta lähtien.
    Usko on Joojalle tärkeä voimavara myös artistiuran keskellä. Erityisen merkitykselliseksi
se nousi silloin, kun hän päätti lähteä tekemään musiikkia tavoitteellisesti.
– Viime vuonna, kun ryhdyin kevytyrittäjäksi, tuntui aluksi todella vaikealta. Tuntui, ettei mikään onnistu. Silti koin, että Luoja johdattaa eteenpäin.
    Artistina Jooja tekee paljon koulu- ja lukiokeikkoja eri puolilla Suomea. Juuri
nuorten kohtaamisesta on muodostunut hänen työnsä tärkein osa.
– Erityisesti lukiolaiset ovat minun pääkohderyhmäni. Käyn kyllä välillä peruskouluissakin
ja erilaisissa tapahtumissa, mutta lukiot ovat se minun juttuni, hän painottaa.
    Konserteillaan Jooja haluaa tuoda nuorille tsemppiä koulun ja opiskelun keskelle. Keikoilta
saatu palaute on osoittanut, että musiikilla voi olla yllättävänkin suuri vaikutus.
– Oppilaat ovat kertoneet, ettei heidän lukiossaan ole koskaan ollut näin hyvää fiilistä
tai että yhteislauluja ei ole ennen laulettu samalla tavalla. On tullut palautetta, että
keikka on parantanut motivaatiota opiskeluun. Sellaista on hienoa kuulla.
    Rohkaisun rinnalla Joojan musiikissa kulkee muitakin hänelle tärkeitä teemoja.
– Haluan puhua erilaisuudesta ja siitä, miten voisimme kohdata toinen toisemme paremmin.
Ne ovat minulle tärkeitä teemoja, hän huomauttaa.
    Artisti ammentaa kappaleisiinsa aiheita myös ympäröivästä maailmasta. Viime keväänä
julkaistu Rauhaa maailmaan syntyi vastareaktiona ympäröivälle uutisvirralle.
– Huomasin, että lehtiotsikot, uutiset ja somessa vastaan tulevat videot olivat jatkuvasti
hyvin negatiivisia. Lopulta kyllästyin siihen ja aloin purkaa ajatuksiani musiikkiin.
    Syksylle artisti lupaa uusia avauksia, vaikka ei vielä halua paljastaa yksityiskohtia.
– Isoja juttuja on tulossa. Sellaista, mitä minulta ei ole aiemmin nähty, Jooja sanoo
salaperäisesti.
    Jooja esiintyy Kajaanin kirkossa syyskuussa. Yleisö voi odottaa konserttia, jossa musiikki,
usko ja nuorille tärkeät viestit kulkevat rinnakkain.
– Haluan tehdä energisen ja unohtumattoman konsertin. Toivottavasti mahdollisimman
moni pääsee mukaan, hän toivoo.

 

Nuorten yhteisö
kokoontuu
joka perjantai
Kajaanin kirkossa
klo 17


 


Tutustu Joojan musiikkiin ja
seuraa hänen kuulumisiaan TikTokissa.

Voisit myös tykätä

Jätä kommentti