Runoilija Elina Salminen on monille tuttu sosiaalisesta mediasta. Hänen runonsa ja pohdintansa uskosta ja luottamuksesta ovat löytäneet tiensä monen lukijan sydämeen. Syyskuussa hän pitää Kajaanissa kirkkoillan aiheesta Tyhjän päälle.
Kaisa Rönkä
Kuvaaja: Sakari Röyskö
Salminen kertoo, että yksi hänen elämänsä ja runoutensa
keskeisistä teemoista on luottamus.
– Varmaan siksi, että olen pohjimmiltani turvallisuushakuinen ihminen. Kun vaihdoin kymmenen vuotta sitten urani luokanopettajasta runoilija-yrittäjäksi, kaikki lukujärjestykset katosivat ja jouduin melkoiseen luottamuskouluun.
Hän kuvaa itseään ”toipuvaksi pessimistiksi”, joka helposti kuvittelee pahimman mahdollisen lopputuloksen.
– Uskon kantava voima liittyy kuitenkin toivoon. Tämä koulu ei lopu koskaan, vaan keskeneräisenä jatketaan, sanataiteilija pohtii hymyillen.
Kirkkoillan otsikko viittaa hetkiin, jolloin tulevaisuus näyttää epävarmalta. Kirjailija tietää tunteen omasta elämästään.
– Olisin halunnut suunnitella elämääni edes pari vuotta eteenpäin, mutta eihän elämä suostu siihen. Sen kyytiin on vain hypättävä, vaikka ei tiedä pääteasemaa.
Elina kuvaa yrittäjyyttä sekä ihanaksi että kamalaksi, sillä koskaan ei voi tietää, mitä on tulossa.
– Ajattelen, että luottamus on sitä, että käännän katseeni yhä uudelleen kohti hyvää. Olen nähnyt monta kertaa, että Jumalalla on ollut minulle paljon paremmat suunnitelmat kuin mitä itse kuvittelin. Siksi uskallan rohkeammin astua tyhjän päälle.
Elämän hauraus ja Jumalan kantavuus
Kymmenen vuotta runoilijana on sisältänyt sekä juhlaa että epätoivon hetkiä.
– Välillä olen miettinyt, nytkö tämä seikkailu loppuu, ja olen jopa katsellut opettajanpaikkoja. Mutta aina olen saanut jatkaa runoilijana. Pidän sitä Taivaan Isän ihmeenä.
Usko on hänelle lopulta yhtä yksinkertaista kuin hengittäminen. Sitäkään ei kannata yliyrittää.
– Joskus käyn ulkona puhaltelemassa ilmaan, ja ajattelen, että se on paras rukoukseni. Kaikki, mitä voin antaa Luojalle takaisin.
Runous on Salmiselle tapa käsitellä elämän kaikkia puolia. Hän kirjoittaa sekä ilot että surut, mutta myös arjen pienet hetket.
– Viime keväänä olin pudonnut epäluottamuksen kuoppaan ja kirjoitin:
Joskus on käytävä pohjalla
istuttava omin käsin
kaivetussa kuopassa
itseään itkien
ja ihmetellen
miten syvältä nousevat
toivon siemenet
taivasta vasten
yhden ikkunan äärellä
Kirkkoillassa Salminen toivoo kuulijoiden muistavan yhden asian:
– Että keskeneräisyytemme on kaunista. Ja ettei Luojakaan odota meiltä mitään sen kummempia kuperkeikkoja.
