Etusivu HistoriaKauppias Martta Tiainen 2.8.1910–3.3.1998

Kauppias Martta Tiainen 2.8.1910–3.3.1998

by Admin

Martta Katariina Tiainen o.s. Valjus syntyi Sotkamossa 8-lapsisen
perheen kuopuksena. Perheen ainoa poika Antti perusti Kajaaniin 
Valjus Oy -nimisen ruokatavarakaupan, jossa Martta kertoi käyneensä 
harjoittelemassa myyjän ammattia jo 12-vuotiaana. Veljensä 
liikkeessä Martta työskenteli vuosina 1932–1940.
    Martta avioitui v. 1936 jalkapalloilun ja suunnistuksen parissa 
aktiivisesti toimineen Väinö Tiaisen kanssa. V. 1945 he perustivat 
ensimmäisen oman kaupan Kajaanin Rukajärven kaupunginosaan
(nykyinen Puistola), jonne asevelitonteille oli rakennettu omakotitaloja.
Niiden keskelle perustettiin pieni kauppa omakotitalon kamariin
ja keittiöön. V. 1948 Martta Tiainen sai Kesko Oy:n myöntämän
kauppiaiden K-kilpi tunnuksen eli hänestä tuli K-kauppias.

Tiaisen sukuhauta sijaitsee Vanhalla hautausmaalla (osasto 3, rivi 2, 
paikka 76).

Rauha Roiha, Kajaanin Matkailuoppaat ry

Kuvaaja: perhearkisto

Kajaanin ensimmäisen itsepalvelumyymälän Martta ja Väinö avasivat v. 1949 Brahenkadun ja Koivukoskenkadun kulmaan. Väinö oli nähnyt rainakuvia amerikkalaisista itsepalvelumyymälöistä. Niin päätettiin lähteä kokeilemaan uudenlaista kaupankäyntiä.
Kaupan alalla pidettiin koko ajatusta uskaliaana, kuinka antaa ihmisten päästä käsiksi tavaroihin. Ennustettiin, että sellainen kaupankäynti ei tule koskaan menestymään Suomessa, saati Kajaanissa. Päättäväisesti pariskunta lähti suunnittelemaan ja toteuttamaan myymäläkalustoa ja keräilykoreja. Ei ollut kylmäkalustoa eikä valmiita
myyntipakkauksia. Lentokonevanerista tehtiin kaukalo, jossa luonnonjäissä pidettiin tuoretavaroita. Jauhot ja sokeri pussitettiin ja voi pakattiin.
    Aluksi uudenlaista kaupankäyntiä vieroksuttiin, mutta nopeasti totuttiin. Viiden vuoden kuluttua monet pahinta pelänneet kauppiaat olivat jo siirtyneet itsepalveluun.
    1960-luvulla liike siirtyi Väinämöisenkadun ja Kirkkokadun risteykseen. Pieni kivijalkamyymälä työllisti jopa 15 henkilöä. Asiakkaat arvostivat henkilökohtaista, hyvää ja ystävällistä palvelua.

Vastapainona pitkäänkin venyneelle puurtamiselle kauppatyössä oli liikunta. Martta oli aktiivinen yhdistystoimissa. Sodan aikana hän oli ollut muonituslottana ja sen jälkeen yrittäjänaisissa, rajasotilaskotisisarissa ja Suomi–Amerikka-yhdistyksessä sekä reserviupseerinaisissa.
    Martta teki lukuisia ulkomaanmatkoja Eurooppaan. Floridassa Elina-siskonsa luona hän vieraili useita kertoja. 
    Terveydellisistä syistä v. 1971 pariskunta lopetti kaupanpidon.

Voisit myös tykätä

Jätä kommentti