Jälleen on kesän viimeinen kuukausi. Mustikat on poimittu, herukat, kirsikat ja karviaiset kerätty. Mehumaija on päässyt ulkovarastosta keittiöön mehua uuttamaan. Isossa kattilassa on porissut päivätolkulla,
ja uunikuumat purkit on täytetty erilaisilla hilloilla. Pihalla omenat vielä pullistuvat ja punastuvat entisestään – odottavat syksyä, joka vääjäämättä tekee tuloaan, niin kuin pitääkin. Pian saa taas poimia sieniäkin ja
säilöä kuin hamsteri. Rouskut suolaan ja suppilovahverot kuivuriin.
Kohta taas pääsee
ruskan väreissä
metsään. Luonto
pudottaa pukunsa ja
näyttää meille, kuinka
kauniisti voi päästää
menneestä irti.
Mutta… saako jo nyt elokuussa puhua syksystä? Sallittehan? Eikö aina puhuta
siitä, mitä odotetaan? Eikä tänä vuonna hyppy kesästä syksyyn ole suuren suuri,
jos säistä puhutaan. Kesäkuussa oli aika lämmintä, mutta heinä- ja elokuun säät
ovat olleet enimmäkseen syksyisen kosteita ja tuulisia. Mitään ei kuitenkaan ole
jäänyt tekemättä säiden vuoksi vai onko? Ehkä sentään jokunen uimareissu ja käynti
jäätelökioskilla? Kolealla kelillä on kuitenkin voinut hyvällä omalla tunnolla tehdä
kirjallisia töitä tai leipoa tai suursiivota tai kiertää kirppareita tai katsella lempisarjaa
televisiosta. Ei ole tarvinnut miettiä grillijuhlia tai rantaelämää, ei keveitä kesämekkoja
eikä sieviä sandaaleita.
Syksy on aina armollinen, sillä se tuo mukanaan sitä, mitä on aina luvannutkin – sateita,
tuulia ja vähitellen kylmenevää keliä sekä pimeneviä iltoja. Syksy antaa luvan
hidastaa ja pysähtyä, hypätä uuden vuodenajan hiljentyvään rytmiin. Syksy on kotiiltoja
villasukissa ja saali ympärillä sohvannurkassa lämmintä keittoa siemaillen.
Syksy kannustaa sytyttämään kynttilöitä ja ottamaan kirjan käteen kodikkaassa, hämärtyvässä illassa. Syksyllä katse kääntyy mukavasti sisäänpäin ja maailman rajat
kutistuvat.
Joku on sanonut, että syksy on henkinen uusi vuosi. Syksyllä tosiaan voidaan rauhoittua uteliaina henkeä ravitsevan äärelle. Kun ulkoiset virikkeet vähenevät, syksyn tyhjiötä voi täyttää tiedolla, taidolla ja uusilla oivalluksilla. Silloin alkavat jälleen opinnot ja harrastuskerhot. Vanhoja taitoja verestetään ja uusia hankitaan. Oppimisen kipinä valaisee läpi pitkän pimeän kauden, ja pimeä vuodenaika muuttuu odottamisesta aktiiviseksi kasvun ajaksi.
Kohta taas pääsee ruskan väreissä metsään. Luonto pudottaa pukunsa ja näyttää
meille, kuinka kauniisti voi päästää menneestä irti. Niin kuuluu olla: kesä vaihtuu syksyksi ja syksy talveksi ja talvi kevääksi, joka valmistaa tien kesän kukoistukseen, josta taas täytyy luopua ja ottaa uusi syksy vastaan. Loputon luonnon kiertokulku muistuttaa meitä vääjäämättömästä: kaikesta on luovuttava. Niin on, on ollut ja on oleva. Otetaan syksy vastaan syleillen ja sadetakissa. Annetaan sateen rauhoittaa ja värikkään
luonnon hoitaa mieltä ja kehoa.
Kuka:
Anne Ballini
Koulutus:
Taiteen ammattilainen
sairaanhoitaja (YAMK),
lyhytterapeutti,
nepsy-valmentaja,
työnohjaaja (STOry)
ammatillinen opettaja -opiskelija
