Etusivu RssKirkolliskokous kannusti työhön metsien monimuotoisuuden hyväksi

Kirkolliskokous kannusti työhön metsien monimuotoisuuden hyväksi

by Admin

Kirkolliskokous antoi istunnossaan 6.5.2026 metsien monimuotoisuuden vaalimiseen liittyviä tehtäviä Kirkkohallitukselle. Keskustelun yli 20 puheenvuorossa metsien monimuotoisuus ja kirkon ja seurakuntien ympäristötyö todettiin tärkeäksi ja kiitettiin yleisvaliokunnan mietintöä Seurakuntien tukeminen metsien monimuotoisuuden vaalimisessa -aloitteesta.

Tavoitteena on tukea seurakuntien kestävää metsänhoitoa, niin että niissä huomioidaan pitkäjänteisyys, luonnon monimuotoisuus, hiilineutraalius ja taloudellinen kannattavuus. Kirkkohallitusta pyydettiin kehittämään Kirkon ympäristödiplomia metsäosion vähimmäiskriteerejä nostamalla, valtakunnallista verrannollisuutta parantamalla ja lisäämällä kannusteita jatkuvapeitteiseen metsän kasvatukseen. Kirkkohallitusta pyydettiin myös kehittämään seurakuntien kiinteistöstrategian mallipohjaa ja ohjeistusta niin, että siinä huomioidaan kestävyyskysymykset sekä seurakuntien metsäomistukset nykyistä paremmin.

Aloitteessa oli ehdotettu, että Kirkkohallitus ryhtyisi valmistelemaan Metsien monimuotoisuus -kärkihanketta. Lausunnon antaneen talousvaliokunnan mukaan kirkolliskokous ei voi sitoutua kärkihankkeen rahoittamiseen edustaja-aloitteen pohjalta, vaan kaikki Kirkkohallituksen kärkihanke-ehdotukset tulee arvioida talousarviokäsittelyn yhteydessä yhdenvertaisesti asetettujen kriteerien pohjalta. Kirkkohallituksen muutostilanteessa hankkeiden käynnistämistä tulee arvioida erityisen tarkasti.

Talousvaliokunnan näkemyksen mukaan seurakuntien lakisääteisiä suunnitteluvelvoitteita ei pidä lisätä. Kiinteistöstrategian laatimisvelvollisuudesta ei siis pidä säätää kirkkojärjestyksessä vaan seurakuntia on kannustettava, ohjattava ja neuvottava mallin käyttöönotossa. Valiokunnan näkemyksen mukaan vastuu seurakuntien tukemisesta on sekä kirkkohallituksella että tuomiokapituleilla osana niiden perustehtävää.

Yleisvaliokunnan mietintö 2/2026 edustaja-aloitteesta 7/2025 Seurakuntien tukeminen metsien monimuotoisuuden vaalimisessa

Talousvaliokunnan lausunto 1/2026 yleisvaliokunnalle Edustaja-aloitteesta 7/2025 Seurakuntien tukeminen metsien monimuotoisuuden vaalimisessa

Kansliapäällikön valintaprosessia kehitetään

Kirkolliskokous pyysi Kirkkohallitusta kehittämään kansliapäällikön valintaprosessia ja sen valmistelua. Hallintovaliokunnan käsittelemässä aloitteessa esitetään valmistelun siirtämistä organisaatiossa ylemmälle taholle.

Jatkossa kirkkohallituksen täysistunto antaisi lausunnon hakijoiden kelpoisuudesta. Arkkipiispa toimisi esittelijänä kansliapäällikön valinnan valmistelussa sekä valmistelusta vastaavan viranhaltijan nimeämisessä kirkkohallituksen täysistunnossa. Valmisteltavaksi tulisi myös muutos kirkolliskokouksen työjärjestykseen, jotta voitaisiin siirtyä kaksivaiheiseen vaaliin kansliapäällikön valinnassa.

Hallintovaliokunnan mietintö 1/2026 edustaja-aloitteesta 4/2025 Kirkolliskokoukselle Kirkkohallituksen kansliapäällikön valinnan selkeyttäminen

Kirkon luottamushenkilöiden oikeutta saada vapaata työstään luottamustoimen hoitamiseen edistetään

Kirkkohallitus ryhtyy kirkolliskokouksen toimeksiannosta edistämään kirkon luottamushenkilöiden oikeutta saada vapaata työstään luottamustoimen hoitamisen vuoksi.

Kirkon luottamushenkilöiden aseman saattaminen vastaamaan kunnan ja hyvinvointialueen luottamushenkilöiden asemaa edistäisi hallintovaliokunnan mietinnön mukaan yhdenvertaisuutta, osallistumismahdollisuuksia ja edustuksellisen demokratian toteutumista kirkossa.

Valiokunta toteaa lisäksi, että kirkkolain muuttaminen ei yksinään olisi riittävä eikä ratkaiseva keino tavoitellun oikeuden toteuttamiseksi, vaan keskeinen sääntelyratkaisu liittyisi yleisen työlainsäädännön muutostarpeisiin.

Hallintovaliokunnan mietintö 2/2026 Tampereen hiippakuntavaltuuston esityksestä 4/2025 kirkolliskokoukselle kirkon luottamushenkilön oikeudesta saada työstään vapaata luottamustoimen hoitamisen vuoksi

Kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston vaalien ääntenlaskentaan muutos

Kirkolliskokous pyytää Kirkkohallitusta ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston vaaleissa seurakuntien äänten painotus perustuisi todelliseen äänioikeutettujen lukumäärään. Tämä olisi tarkoitus tehdä ensisijaisesti ohjeistusta lisäämällä.

Yleisvaliokunnan mietinnössä todetaan, että muutos parantaisi demokratian toteutumista kirkon päätöksenteossa. Valiokunta katsoo, että vaalin toimittamisessa tulee olla valtakunnallisesti yhtenäinen käytäntö, ja vaaleja koskevien säädösten tulee olla selkeitä. Toiveena on, että uudistettu käytäntö voisi olla käytössä jo vuoden 2028 kirkolliskokousvaaleissa.

Porvoon hiippakuntavaltuuston esityksessä ehdotettiin kirkkojärjestyksen 9 luvun 71 §:n muuttamista siten, että kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston vaaleissa käytettävä seurakunnan äänten painotus perustuisi todelliseen äänioikeutettujen lukumäärään eikä lakisääteiseen luottamushenkilöiden määrään.

Yleisvaliokunnan mietintö 1/2026 hiippakuntavaltuuston esityksestä 3/2025 Ehdotus kirkkojärjestyksen 9 luvun 71 §:n muuttamiseksi

Kirkon keskusrahaston vuoden 2026 talousarviomuutokset hyväksyttiin – Yleisradion hartausohjelmien uusien musiikkitallenteiden tuottamiseen 100 000 euroa

Kirkolliskokous hyväksyi Kirkkohallituksen esityksen mukaisesti Kirkon keskusrahaston vuoden 2026 talousarvion ensimmäisen muutoksen. Kirkkohallituksen käyttötalousosasta vähennetään 349 720 euroa kirkkohallituksen muutoshankkeessa toteutettujen vuoteen 2026 kohdistuvien leikkausten johdosta. Talousvaliokunta toteaa, että muutoshankkeen vaikutuksista tulee raportoida kirkolliskokoukselle seuraavien vuosien toimintakertomusten yhteydessä.

Kirkolliskokous hyväksyi myös Kirkon keskusrahaston vuoden 2026 talousarvion toisen muutoksen siten, että seurakunnille valtion rahoituksesta myönnettäviin rakennusavustuksiin lisätään 1 226 848 euroa ja Kirkon viestinnän kustannuspaikalle lisätään 100 000 euroa Yleisradion hartausohjelmien uusien kantanauhojen tuottamiseksi.

Talousvaliokunnan mietintö 1/2026 Kirkkohallituksen esityksestä 1/2026 kirkolliskokoukselle: Vuoden 2026 Kirkon keskusrahaston talousarvion ensimmäinen muutos

Talousvaliokunnan mietintö 2/2026 Kirkkohallituksen esityksestä 2/2026 kirkolliskokoukselle: Vuoden 2026 Kirkon keskusrahaston talousarvion toinen muutos

Kuvassa ministeri Anders Adlercreutz, joka vieraili tänään 6.5.2026 kirkolliskokouksessa. Kuva: Aarne Ormio.

Seuraa kirkolliskokousta verkossa
Kirkolliskokouksen alustava työsuunnitelma ja taulukko käsiteltävistä asioista löytyvät kirkolliskokouksen verkkosivuilta. Myös päiväjärjestykset eli luettelot täysistunnoissa käsiteltävistä asioista ja niihin liittyvistä asiakirjoista julkaistaan samoilla sivuilla, kun ne ovat valmistuneet. Sivulta löytyvät linkit striimauksiin sekä Domus-palveluun, josta löytyvät kaikki kirkolliskokouksen asiakirjat.

Kirkolliskokouksen kanslia toimittaa kaksikielisen uutiskirjeen kirkolliskokouksen työskentelystä. Ennen kirkolliskokousviikkoa uutiskirjeessä kerrotaan käsiteltäväksi tulevista asioista ja kirkolliskokousviikon jälkeen informoidaan tehdyistä päätöksistä. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi.

Kuvia kirkolliskokouksesta löytyy Kirkon materiaalipankista.

The post Kirkolliskokous kannusti työhön metsien monimuotoisuuden hyväksi appeared first on Evl.fi.

 

Read More

Voisit myös tykätä

Jätä kommentti