Mooses kysyy Vanhassa testamentissa Jumalalta, mikä tämän nimi on?
Jumala, joka voi olla itse oleminen, kaiken ulkopuolella ja kaiken keskellä,
vastaa: Minä olen. En minä tätä ymmärrä, kuten en kosmologiaakaan
enkä ajan olemusta, mutta haluan ajatella. Se luo hyvää.
Markku Heikkinen
Kuvaaja:
Suomalaisen eksegetiikan vahvassa uutuuskirjassa Jumalan synty – isän ja pojan kätketty historia Ville Mäkipelto, Juha Pakkala ja Raimo Hakola suuntautuvat erityisesti Levantin eli nykyisen Lähi-idän historiasta kumpuaviin jumala-nimityksiin tuhansien vuosien taakse. Historiallis-kriittisessä tutkimuksessa, joka on yliopistoissamme kansainvälisesti korkeatasoista, ei tarkastella uskonnollisten uskomusten todenperäisyyttä, vaan Jumalaa lähestytään kuin mitä tahansa muuta historian teemaa. Se on rauhan työtä.
Yksi ja ainoa Jumala, jolle olisi toisia nimiä, kuten Herra ja Kaikkivaltias, ahmaisi sisäänsä kolmisen tuhatta vuotta sitten muutaman muunkin jumalan tullakseen siksi, joka suomen
kielessä kirjoitetaan isolla j:llä. Kirjassa esiteltyjen jumalten inhimilliset tunteet, heidän seurustelusuhteensa ja etenkin naisjumalat innoittavat mielikuvittelemaan.
Jahve, jonka patsas sijaitsi temppelissä, ja jolla oli puoliso Asera, on voinut olla alun perin auringon jumala tai sään jumala, yksi monista jumalista. Säästä tuli elintärkeä asia 10 000 vuotta sitten metsästäjä-keräilijöille, jotka asettuivat viljelemään maata, rakentamaan
siviilisaatiota.
Lähi-idän suurta tragediaa, ihmiskunnan suurta epäonnistumista vasten tuntuu ajatus yhden Jumalan yhdestä ja valitusta kansasta käsittämättömän raskaalta. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tasa-arvoon uskovana kansalaisena ja protestanttina minun on vaikea seurata VT:n historiallisten kertomusten despootti-Jumalan julmia edesottamuksia. Miksi Jumala kiusaa näin edesvastuuttoman sadistisesti luomaansa ihmistä? Nykyisen kasvatustieteen valossa herran nuhteisessa alistamisuhteessa ei voi kasvaa
vastavuoroiseen lähimmäisyyteen ja itsereflektioon kykenevää, empaattista ihmistä. Osallistuessani Tikkurilan seurakunnan Raamatun tutkimuspiiriin lipsahti tuohtunut parahdus huuliltani: Jätä meidät jo rauhaan, kiusaaja-Jumala! Sinä kylvät sodan siementä.
Välillä yksi ja ainoa oikea Jumala näyttäytyy törkeästi hyväksikäytettynä. Jokaisella kolmella yksijumalaisella uskonnolla, juutalaisuudella, islamilla ja kristinuskolla on tuhansia ja tuhansia oikeaoppisten lahkoja, joiden jäsenten uskotellaan olevan enemmän valittuja ja pelastettuja kuin muut. Eikö tällaisen fundamentalismin voisi jo maalaisjärjen tasolla julistaa aivan naurettavaksi ja inhimillisesti kestä kestämättömäksi harhaiseksi opetukseksi.
Uskon silmälasien katsannossa saa rauhassa odottaa pelastuksen zeppeliniä vaikka kainuulaisen vaaran harjanteella tulevaksi: Ei oo, ei tuu. Mutta elämän ymmärtäminen, luomakunnan varjeleminen edellyttää meiltä kriittisempää tarkastelua, ajattelua. Meistä
on siihen.
Pienen Suomen kannalta kysymys on vakavista asioista. Meillä on naapurissa
hallitsija, joka sanoo olevansa ainoa oikea kristillisen kirkon puhemies ja taistelevansa läntisen maailman liberaalia hapatusta vastaan. Älyllinen epärehellisyys rehottaa tRumpin
oikeistolais-nationalistisen kristillisyyden MAGA-politiikassa, joka hyväksikäyttää
Jumalaa omien autoritaaristen valtapyrkimystensä ajamiseen ja demokratian ja oikeusvaltion tuhoamiseen. Kristillinen äärioikeisto pitää tRumpia Jumalan valittuna soturina. Onko näiden idän ja lännen ”suurmiesten” hahmoissa ankaran ja alistavan
despootti-Jumalan vitsan salattua kaipuuta?
Kirjoitan Yhdysvaltain presidentin tietoisesti väärin, koska hän näyttäytyy aivan vääränä kuninkaana. Samoin julkean katsoa naapuriamme pUtinia keisarina, jolla ei ole vaatteita.
