Kajaanin matkailuoppaiden Ritva Kemppaisen ja Aila Latipään sekä Raija Elsisen johdolla podcastissa palataan aikaan, jolloin lasten ja nuorten elämä oli täynnä vaaroja – koskien kuohuja, kulkutauteja ja turvattomia työoloja.
Onnen ja autuuden saaren tragedia
Heinäkuussa 1888 yhdentoista hengen seurue souti Petäisen koskeen, Onnen ja autuuden saarelle, viettämään kesäpäivää. Paluumatkalla vene kaatui virtaavassa vedessä väärinymmärryksen vuoksi: ohjaajan huuto ”soutakaa” kuultiin ”soittakaa”, ja hanurinsoitto jatkui, kun olisi pitänyt soutaa turvaan.
Vene täyttyi vedellä ja upposi hetkessä. Kahdeksan nuorta, iältään 11–24 vuotta, hukkui.
Vain kolme selvisi – heidän joukossaan 18-vuotias Liisa Rönty, joka myöhemmin eli syvästi uskovaisena ja kertoi pelastumisensa olleen elämänsä käännekohta.
Hukkuneet haudattiin Kajaanin vanhalle hautausmaalle. Rautaristein merkitty yhteishauta muistuttaa yhä kaupungin yhdestä suurimmasta tragediasta.
Myrsky vei koko perheen
Seminaarin musiikinopettaja Adolf Eemil Taipale vietti syntymäpäiväänsä kesämökillä Rehjän rannalla. Seuraavana päivänä hänen poikansa, pojanpoikansa ja äitinsä lähtivät veneellä hakemaan postia kaupungista, vaikka tuuli yltyi vaarallisen kovaksi.
Rehjän selällä myrsky kaatoi veneen, ja kaikki kolme hukkuivat.
Heidät haudattiin vanhalle hautausmaalle seminaarin opettajien hauta-alueelle.
Renforsin perheen suru
Tehtailija Herman Renfors ja hänen vaimonsa Agnes saivat kaksi lasta, Hemmin ja Else Marian. Perheen elämä oli poikkeuksellisen kansainvälistä: he matkustivat paljon ja osallistuivat aktiivisesti Kajaanin yhteiskunnalliseen elämään.
Suurin suru kohtasi perheen joulupäivänä 1911, kun 16-vuotias Else Maria kuoli keuhkotautiin. Vanhemmat perustivat hänen muistokseen stipendirahaston Kajaanin yhteislyseolle.
Perheen poika Hemmi lähti jääkäriksi Saksaan, mutta myöhemmin alkoholi vei hänet varhain hautaan.
Renforsien perhehauta sijaitsee lähellä jokea. Elsen haudalla on kaunis, maljamainen muistomerkki, jonka tekijästä ei ole tietoa.
Traginen työtapaturma
14-vuotias Eino työskenteli Kajaanin puutavaratehtaalla. Hän jäi kuumuuden romahduttaman savukanavan alle ja menehtyi, vaikka toinen työntekijä yritti pelastaa häntä henkensä uhalla.
Tehdas lahjoitti kauniin rautaristin Einon haudalle, joka on alueellaan lähes ainoa laatuaan.
Einon perheestä tuli myöhemmin merkittäviä henkilöitä Kajaanin palolaitoksessa – ikään kuin tuli olisi voitettu perheen historiassa.
Viimeinen tarina: Airi Kyllikki Tikkanen
1950-luvulla Ville ja Raakel Tikkasen tytär Airi Kyllikki oli vaikeasti sairas jo syntymästään lähtien. Hän kuoli pienenä lapsena, ja hänen siunaustilaisuutensa oli tiettävästi ensimmäinen Kajaanin vanhan hautausmaan uudessa siunauskappelissa.
Kuolinilmoituksessa oli koskettava värssy:
”Siellä on keinu, siellä kehto,
unen menneen uinahtaa.
Aamuun kuolleen kultasiiven
onnenunta valkeaa.”
