Kolmatta vuotta sairaanhoitajaksi opiskeleva Patrik Huotari liputtaa yhteisöllisyyden puolesta. Hän kokee hyvänä Kajaanin seurakunnan uuden strategian yhteisöllisen ja osallistavan toiminnan.
Sanna Heinonen
Kuvaaja: Sanna Heinonen
– Nuorilla aikuisilla ja vaikkapa korkeakouluopiskelijoilla elämä voi olla hyvin
suorituskeskeistä. Seurakunta ja kirkko voivat yhteisötoiminnalla tarjota vastapainoista
kulttuuria eli mahdollisuuden pysähtymiseen ja mielekkääseen tekemiseen
vapaa-ajalla.
Kajaanin ammattikorkeakoulussa opiskeleva 23-vuotias Huotari muistuttaa, että
välillä opiskeluun kuuluu yksin ahertaminen ja silloin yhteisöllisyys tulee tarpeeseen.
Huotari kuuluu muun muassa Kajaanin seurakunnan vaikuttajanuoriin.
– Ryhmä on ollut todella lämminhenkinen.
”Kaipasin osallistavaa toimintaa”
Vaikuttajanuorten kautta Patrik Huotari sai olla mukana osallistumassa Kajaanin
seurakunnan strategiaan, joka hyväksyttiin viime vuonna. Kajaanin seurakunnan
strategian yhtenä painopisteenä on yhteisöllisyys. Ajatus on, että seurakunnan
yhteisöistä löytyy tilaa ja paikka jokaiselle kajaanilaiselle.
Huotari onkin iloinen, että Kajaanin seurakunta luo parhaillaan yhteisöjä muun
muassa nuorille ja nuorille aikuisille.
– Olen kaivannut osallistavaa ja vapaamuotoista toimintaa. Välillä seurakunta
voi näyttää etäiseltä, mutta nyt seurakunta tulee itse aktiivisesti lähelle.
Katkos rippikoulun jälkeen
Kajaanilainen Patrik Huotari on osallistunut osallistunut Kajaanin seurakunnan toimintaan
enemmän vuodesta 2022 lähtien. Huotari kuvaa, että hänen suhteensa seurakuntaan
on ollut samantyylinen kuin monella muullakin nuorella: katkos tulee helposti
rippikoulun jälkeen. Hän ajattelee, että seurakunnan on hyvä olla helposti saavutettava
ja yhteisöllinen toiminta takaa jatkuvuuden rippikoulun jälkeenkin.
– On tärkeää, että seurakunnan toimintaan voi osallistua matalalla kynnyksellä ja
että se on molemmin puolin kanssakäymistä ja vaikuttamista.
Huotari kokee, että hän on voinut vaikuttaa Kajaanin seurakunnan toimintaan: hän
on ollut Kajaanin seurakunnan vaikuttajanuorten ryhmässä sekä toiminut myös Kajaanin
varakirkkovaltuutettuna ja kirkkoneuvoston varajäsenenä.
Patrik Huotari kiittää, että Kajaanin seurakunta kuulee nuoria avoimesti ja
aktiivisesti. Vaikuttajanuorten ryhmää hän pitää tärkeänä.
– Se on ollut todella mielenkiintoista, hän sanoo.
Nuorten aikuisten yhteisöä luodaan parhaillaan, ja se käynnistää toimintaansa
tämän vuoden syksyllä. Huotari toivoo, että nuorten aikuisten yhteisössä
olisi vapaamuotoista toimintaa ja yhdessäoloa.
– Siellä saisi mielenrauhaa opiskelustressin vastapainoksi, hän pohtii.
