Etusivu AjankohtaistaPienryhmärippikoulussa jokainen saa olla oma itsensä

Pienryhmärippikoulussa jokainen saa olla oma itsensä

by Admin

Kajaanin seurakunta järjesti tänä kesänä ensimmäistä kertaa pienryhmärippikoulun. Pastori Sanna-Marika Hallayön mukaan
pienryhmärippikoulu tarjoaa vaihtoehdon niille nuorille, joille tavallinen rippikoulu voi tuntua liian kuormittavalta.

Kaisa Rönkä

Kuvaaja: Raija Närhi

– Kyseessä on ihan täysivaltainen rippikoulu, mutta opetus suunnitellaan yksilöllisemmin.
Jokaisen nuoren tarpeet, oppimistavat ja vahvuudet pyritään ottamaan huomioon.
    Tänä kesänä ryhmään osallistui neljä nuorta. Hallayön mukaan pieni ryhmä loi
nopeasti turvallisen ilmapiirin.
– Minulle jäi vahvasti sellainen tunne, että kenenkään ei tarvinnut yrittää olla mitään
muuta kuin oma itsensä. Jokainen sai olla juuri sellainen kuin on.
    Myös ohjaaja Aaro Kaipainen koki pienryhmän vahvuudet käytännössä.
– Oli hienoa nähdä, miten nopeasti ryhmä hitsautui yhteen. Kukaan ei jäänyt ulkopuolelle,
ja nuoret tukivat toisiaan tehtävissä.
    Pieni osallistujamäärä toi leirille myös vapautta. Kun aikaa ei kulunut suuriin siirtymiin
tai ryhmän organisointiin, päivien ohjelmaa voitiin muuttaa joustavasti sään ja
tilanteen mukaan.
– Jos oli hieno sää, voitiin lähteä retkelle tai vaikka torille jäätelölle. Pystyimme
tekemään paljon sellaisia pieniä spontaanisti syntyneitä juttuja, jotka jäivät varmasti
nuorille mieleen, Kaipainen jatkaa.

Oppiminen omalla tavalla
Pienryhmärippikoulussa oppimisen tapoja voidaan muokata osallistujien tarpeiden
mukaan. Esimerkiksi ulkoläksyjä ei tällä kertaa ollut lainkaan.
– Jos ulkoa opetteleminen on nuorelle vaikeaa, oppimista voidaan osoittaa myös
muilla tavoilla. Tärkeintä on, että jokainen saa mahdollisuuden onnistua.
    Hallayö toivoo, että ensi syksyn rippikouluun ilmoittautuvat perheet tutustuvat rohkeasti
myös tähän vaihtoehtoon.
– Jos jo etukäteen tuntuu, että leirimuoto tai iso ryhmä jännittää, pienryhmärippikoulu
voi olla juuri oikea ratkaisu.
    Pienryhmärippikoulu järjestetään jatkossakin tarpeen mukaan. Ryhmä toteutuu,
mikäli osallistujia ilmoittautuu riittävästi. 
    Ensimmäinen toteutus jätti ohjaajille hyvän mielen.
– Oli hienoa päästä kehittämään uudenlaista rippikoulua. Tämä haastoi myös meitä
työntekijöinä miettimään uusia tapoja opettaa ja kohdata nuoria. Kokemus oli kaiken
kaikkiaan erittäin myönteinen.

Kuvateksti: Tänä vuonna rippikoulun suoritti 302 kajaanilaisnuorta. Ilmoittautuminen ensi vuoden rippikouluun alkaa lokakuussa.

Voisit myös tykätä

Jätä kommentti