Tutkiessani Kainuun rovastikunnan diakoniatyöntekijöiden kokemuksia vähävaraisten vanhusten kohtaamisesta, esiin nousi vähävaraisuuttakin suurempi haaste, nimittäin yksinäisyys. Eräs haastateltavista kertoi,
että ruokajakelussakin käy ihmisiä ihan sen vuoksi, jotta he tapaisivat toisiaan, ei niinkään ruoan puutteen vuoksi. Tämä kosketti itseäni kovasti ja sai pohtimaan, kuinka monta kertaa viikossa käydään esimerkiksi
ruokakaupassa, kirjastossa, uimahallissa, jotta yksinäisyyden kokemus lievittyisi? Arvaan kyllä, että aika usein.
Riitta Laatikainen
Kuvaaja: Reijo Haukia
Diakoniatyöntekijöiden kokemuksen mukaan yksinäisyys koettiin jopa suuremmaksi
haasteeksi kuin taloudelliset huolet. Yksinäisyyteen vastaaminen koettiin myös tärkeäksi
osaksi diakoniatyötä. Yksinäisyydestä yhteyteen saattaminen nähtiin olevan diakoniatyön
ytimessä.
Tutkimukseni mukaan vanhemmiten yksinäisyys korostui, kun ei enää päässyt liikkumaan
kotoa pois heikentyneen voinnin vuoksi. Osa vanhuksista jää neljän seinän sisälle! Diakoniatyötä tehdessäni törmään jatkuvasti itsekin yksinäisiin vanhuksiin, ja hyvin yleinen kysymys on: “Milloin tulet luokseni uudelleen?” Kuulen myös todella usein lauseen: “Siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi kävit luonani!” Todellisuudessa aikaa on saattanut kulua vain kaksi kuukautta.
Diakoniatyössä pyritään järjestämään erilaisia ryhmiä ja tilaisuuksia, joihin kaikki, myös yksinäisyyttä kokevat, ovat tervetulleita. Nämä tilaisuudet eivät kuitenkaan yksin riitä vastaamaan siihen haasteeseen, että kotoa ei enää päästäkään liikkumaan.
Diakoniatyössä on kiinnitetty huomiota yksinäisten ihmisten auttamiseen, ja tähän tarpeeseen on kehitetty muun muassa ystäväpalvelutoimintaa. Tällä hetkellä täällä
Kajaanissa tilanne on kuitenkin se, että ystäväpalvelun pyyntöjä on enemmän kuin ystäviä. Siispä haastan sinua hyvä lukija, voisitko sinä toimia ystävänä vanhukselle?
Tässä kohtaa säikähdät ja mietit kiireistä kalenteriasi ja sitä, kuinka sitovaa työ on, mutta en
tarkoita sitä, että sitoutuisit ystäväpalveluun. Voisitko olla ystävä naapurissa asuvalle vanhukselle tai lähipiirissä elävälle vanhukselle? Kysellä kuulumisia pihalla tavatessa tai soittaa silloin tällöin tutulle vanhukselle? Uskon, että jos me kaikki alkaisimme toimia
näin, ympärillämme oleva yksinäisyyden kokemus lievittyisi aika lailla.
Diakoniatyön ammatilliseksi haasteeksi yksinäisyydessä Kainuun alueella niin kuin
monella muullakin alueella nousevat pitkät välimatkat. Kuinka saada yhteys rakennettua
toisistaan kaukana asuvien ihmisten välille, joiden liikkumiskyky on olennaisesti heikentynyt?
Olisiko tässä aika viritellä kyläyhteisöjä toimintaan, vai ratkaisisiko kyliä kiertävä
kahvibussi yksinäisyyden haastetta?
Nähtäväksi jää, mitkä ratkaisut yksinäisyyden lievittämiseksi keksimme, mutta selvää
on, että jotakin asialle tulee tehdä. Ei ihmistä ole luotu yksineläjäksi. Siispä tuumasta toimeen ja soittamaan mummolle!
Riitta Laatikainen
diakoniatyöntekijä, Monialainen ja yhteensovittava johtaminen (YAMK-koulutuksen opinnäytetyöstä)
