Suojelusenkeli ja kaksi lasta rikkinäisellä sillalla on yksi maailman tunnetuimmista kristillisistä kuvista. Harva uskonnollinen
kuva on levinnyt koteihin yhtä laajasti. Kuvan laaja levinneisyys selittyy ennen kaikkea sen massapainatuksella. Monelle kuva on tuttu lapsuudesta, mahdollisesti postikorttina, seinäjulisteena tai tekstiilipainatuksena. Alkuperäisestä tekijästä ei ole täyttä varmuutta, mutta mahdollisena ehdokkaana kuvan luojaksi pidetään saksalaista
kuvittajaa Bernhard Plockhorstia (1825–1907). Teoksesta on sittemmin tehty lukuisia versioita, ja sen visuaalinen perusidea elää yhä uusissa sovelluksissa.
Teemu Räty
diakoniatyöntekijä
Kuvaaja: Reijo Haukia
Pysähdy hetkeksi kuvan äärelle. Mitä tunteita kuva herättää? Mihin katseesi asettuu?
Oma katseeni tänään hakeutui ensin enkelihahmoon: yliluonnolliseen rauhaan,
laajoihin siipiin, levolliseen eleeseen. Enkelistä huomio siirtyi sillalla olevaan kahteen
ihmiseen, heidän ilmeisiinsä ja askeliinsa. Toinen näyttää rohkaisevan toista, kuin hiljaa
sanoen: ”Mennään yhdessä.”
Kuva on vertaus. Uskon, että meistä jokainen on elämän eri vaiheissa ollut vuorollamme
epävarmalla sillalla: lapsena ehkä pelkäsimme pimeää ja yksinäistä koulumatkaa,
nuorena torjumista ja epävarmuutta, aikuisena vastuuta ja riittämättömyyttä,
vanhempana haurautta ja kuolevaisuutta. Olemme toivoneet tuolloin rikkinäiselle sillalle
rinnalla kulkijaa.
Joillekin epävarmuus ei ole ohimenevä vaihe vaan pysyvä tuskainen olotila. Rikkinäiselle
sillalle on jääty yksin kortteeraamaan. Kotikaupungissammekin moni lähimmäinen painii katseeltamme piilossa ahdistusten ja huolien kanssa tälläkin hetkellä. Huolien syinä ovat toimeentulo, sairastuminen ja yksinäisyys. Viereltä ei löydy toista, jonka kanssa ylittää silta. Jatkuvan epävarmuuden kanssa eläminen on todella ahdistavaa. On vain selvittävä.
Valitettavasti suomalaiseen kulttuuriin on kuulunut vahvasti yksinpärjäämisen eetos.
Ajatellaan, että on häpeä pyytää apua ja olla tarvitseva. Kotimaisen folkloren sankarit
ovat yksin läpi harmaan kiven menevät sisupussit, kuten Sven Dufva Koljovirran
taistelussa ja Saarijärven Paavo pettuleipä poskessa tai urheilunmaailmasta yksin
puurtavat yleisurheilijat ja murtomaahiihtäjät. Talouselämän tarustossa kerrotaan
sankaritarinoita bisnesneroista, jotka ovat pystyneet luomaan satumaisen omaisuuden.
Tosiasiassa jatkuvalle talouskasvulle ja kulutukselle pohjautuva talouslogiikka on
jo aikansa elänyttä delulua.
Nämä tarinat ovat palvelleet aikansa. Nyt se ei riitä. Elämme keskinäisriippuvuuksien
maailmassa. Talous, turvallisuus, ympäristö ja hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa.
Yksin ei ratkaista mitään kestävää. Tarvitaan kykyä toimia yhdessä: kuunnella, jakaa
vastuuta, rakentaa luottamusta. Oletteko huomanneet, että suomalaiset ovat alkaneet
pärjätä yhä paremmin kimppakisoissa, kuten lätkässä ja koriksessa? Koripallomaajoukkueen
nimi on muuten Susijengi. Susi on laumaeläin. Jengiin kuulutaan ja jengillä pärjätään.
Yhteisvastuu on jengitoimintaa parhaimmillaan. Tänä vuonna Yhteisvastuu kohdistuu ikäihmisten hätään Suomessa ja maailman kriisialueilla. Se on arvovalinta. Ikääntyneet ja sairaat eivät tuota, kilpaile tai kuluta samalla tavoin kuin työikäiset. Ihmisarvo ei perustu tehokkuuteen. Jumalan jengissä viimeiset tulevat ensimmäisiksi.
Enkeli edustaa kuvassa ihmisiä rakastavan Jumalan varjelusta ja hyvää tahtoa. Kaikki sillat eivät korjaannu heti. Kaikki pelot eivät väisty kerralla. Mutta kukaan ei ole näkymätön Jumalalle. Kysymys ei ole vain siitä, varjeleeko Jumala meitä. Kysymys on siitä, suostummeko me kulkemaan toistemme rinnalla. Tätä Herra sinulta odottaa: tee oikein, rakasta laupeutta ja vaella nöyrästi. Ja kun näet rikkinäisen sillan, älä käänny pois.
