Kajaanin seurakunnan syksyllä käynnistyvä avoin aikuisyhteisö tarjoaa mahdollisuuden keskustella, kohdata ja pohtia elämää yhdessä. Psykologi ja psykoterapeutti Tiina Sjöblom on ollut mukana suunnittelemassa uutta toimintaa. Syyskuussa hän alustaa aikuisyhteisön illassa aiheesta ”Lupa olla minä”. Kaisa Rönkä …
yhteisö
-
-
Olen 2012 valmistunut sairaanhoitajaksimielenterveystyöhön suuntautuneena, jalähes koko työurani olen tehnyt nykyiselläKainuun hyvinvointialueella eri sairaanhoitajantehtävissä. Heidi Keronen, määräaikainen diakoniatyöntekijä Kuvaaja: Kaisa Rönkä Viimeisten kuuden vuoden aikana olen tehnyt työtä palliatiivisen …
-
Tänä kesänä 18-vuotias Joonatan Bucht eli Jooja ei kierrä festarilavoja vaan soittaa urkuja konfirmaatioissa ja hautajaisissa. Rovaniemeläinenpop- ja rap-artisti on tullut laajemmin tunnetuksi kappaleestaan ”Yksinei jaksa kukaan”, joka nousi viraaliksi sosiaalisessa mediassa joulukuussa 2024. …
-
Muutin nuorena Helsinkiin opiskelemaan teologiaa. Opiskeluaikanani asuin ensin vähän aikaa Huopalahden ja sitten pidemmän aikaa Haagan seurakuntien alueilla. Olin hyvin aktiivinen erilaisissa opiskelijajärjestöissä ja kävin Helsingissä myös tutustumassa melkoiseen määrään erilaisia kristillisiä yhteisöjä. …
