Tilastot kertovat, että entistä useampi suomalainen elää todella vanhaksi. Vuoden 2024 lopussa maassamme oli yhteensä 1147 yli satavuotiasta, kun kymmenen vuotta aiemmin heidän määränsä oli 741. Kainuussa asuvien osuus näistä supervanhuksista oli kymmenen. Antti Minkkinenkirkkoherra Kuvaaja: …
Tag:
yhteisvastuukeräys
-
-
Vuoden 2024 yhteisvastuukampanja keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen. Kajaanilaiset Inka Karvinen ja Helmi Ojalehto ovat huolissaan nuorten jaksamisesta ja yksinäisyyden kokemuksista. Anna Juntunen Kuvaaja: Reijo Haukia ja Kajaanin kamerakerho …
-
Näyttelijä Janne Kinnunen syntyi vuonna 1974 Kontiolahdella perheensä iltatähdeksi. Kinnunen aloitti koulunkäynnin Jakokosken kyläkoulussa. Jo kouluun tutustumispäivänä alkoi koko alakoulun kestänyt kiusaaminen. Kokemus kiusatuksi tulemisesta on jättänyt vahvan jäljen Kinnuseen. …
