Lapsuuskotini oli Purolassa. Me kaikki lapset olimme alle kouluikäisiä,
pikkuveljeni alle kaksivuotias äitini kuollessa. Isä kävi tehtaalla töissä, rakensi keskeneräistä taloamme ja hoiti meitä. Hänen äitinsä, mummoni, auttoi minkä töiltään ehti, välillä oli kotiapulaisia. Pikkuveljelläni oli downin syndrooma, joten siihen aikaan sellaisia lapsia ei otettu lastentarhaan. Isän oli tilapäisesti sijoitettava meidät perheisiin.
Paula Nikoskinen
toimitus Mirja Kananen
Kuvaaja: Kaisa Rönkä
Kokemukseni ehkä ohjasi valitsemaani ammattiin. Keskeytin keskikoulun ja lähdin lastenhoitajaharjoittelijaksi Valtimolle. Siellä kuulin Pieksämäellä olevasta Suomen
Kirkon Sisälähetysseuran Kasvattajaopistosta. Aikuisena suoritin keskenjääneen
keskikoulun loppuun, minkä jälkeen lähdin Iisalmeen opiskelemaan sosiaalialaa. Jatkoin
sieltä kasvattajaopistoon erikoistumaan kehitysvammaisten ohjaajaksi. Kasvattajaopisto oli moderni ja vaativa oppilaitos, jossa oli arvostetut opettajat. Harjoitteluja suoritin Vaalijalan ja Kajaanin vammaishuollon yksiköissä sekä Kuopion ja Tallinnan erityiskouluissa.
Valmistuttuani työskentelin Suksikadun asuntolassa ja myöhemmin Väinölän koulussa. Työn ohessa suoritin Oulun ja Joensuun avoimen yliopiston kautta kasvatustieteen ja
erityispedagogiikan opintoja. Elämäni myllääntyi moneksi vuodeksi sairastuttuani vakavasti. Toipumisvaiheessa muutin Kemiin lasteni perheitä lähemmäksi. Tein töitä kahdeksan vuotta osa-aikaisena ohjaajana Pohjan Tähden palvelukodissa, ja välillä hoidin lastenlapsiani. Kemissä päivitin kehitysvammaisten ohjaajan tutkinnon sosionomiksi. Vanhuuseläkkeelle jäätyäni muutin takaisin Kajaaniin. Työskentelin vielä vanhusten hoivayksikössä ja vuoden ajan varhaiskasvatuksen parissa.
Kotona sain virikkeitä sekä ortodoksiseen että luterilaiseen uskontoon. Mummoni sanoi, että kyse on kuitenkin samasta Jumalasta, vaikka tavat ovat erilaisia. Kun kerran
mummolta pääsi kirosana, sanoin, että koulussa opetettiin kiroilun olevan syntiä. Mummo vastasi, että Jumala on niin suuri, että antaa anteeksi lipsahduksen.
Kotoisiin muistoihin kuuluu, että isäni värjäsi pääsiäismunia sipulinkuorilla. Omiin pääsiäisperinteisiini kuuluu jokavuotinen yritys paastota. Jos se ei onnistu, muistan
mummoni opetuksen, että jokainen kilvoittelee oman jaksamisensa mukaan.
Perhepiiriini kuuluu kolme lasta, viisi lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta. Myös lasteni perheissä kohtaavat eri uskonnot. Merkillepantavaa on lastenlasteni aasialaisten
puolisoiden ehdoton kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan.
Kemissä olin kirjoittajaryhmässä ja näyttelin kesäteatterissa. Ohjaaja Taiska (Hannele Kauppinen) innosti osallistumaan kansalaisopiston improvisaatiokurssille ja nuorisolinjan
aikuisavustajaksi. Olin mukana myös Oulussa ja Torniossa erilaisissa teatteriprojekteissa sekä laululyriikan kurssilla, biisileirillä ja elokuva-avustustajana. Kajaanissakin
on hyvät mahdollisuudet harrastuksilleni, kuten käsitöille ja runoille.
Viime talven kävin aikuisten runoryhmässä Anne Ballinin ohjauksessa. Runoista koostettua esitystä esitämme kesällä vielä muutaman kerran. Kesä tuo myös Kajaanin Runoviikon. Silloin vierailevat kolme ystävääni ja veljeni perhe osallistuessaan viikon ohjelmiin.
