Tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja on tottunut katsomaan maailmaa kaukoputken läpi. Mutta mitä tapahtuu, kun katse kääntyy kysymyksiin, joihin tiede ei vielä löydä vastausta? Keskustelussa pastori Soile Koistisen kanssa hän avaa näkemyksiään uskosta, mystiikasta ja siitä, miksi nöyryys on tärkeää niin tieteessä kuin teologiassakin.
Kaisa Rönkä
Kuvaaja: Raimo Sivonen
Kosmoksen kansantajuistaja viettää kesäänsä yhdessä puolisonsa Virpin kanssa Korvanniemen mökillä Kainuussa. Yli 30 vuoden ajan sama paikka on ollut paitsi kesänviettopaikka myös kirjoittamisen kehto.
– Ajatus mahtuu lentämään täällä, hän tiivistää järven rannalta, jossa monet ideat ovat saaneet muotonsa.
Mökkielämä on yksinkertaista: sähköä on, mutta vesi haetaan kanistereilla. Ruoanlaitto on hänen vastuullaan ja Kajaanin tori tarjoaa vaihtelua ja virikkeitä. Vaikka Valtaoja on kotoisin Kemistä ja viettänyt lapsuutensa Sodankylässä, Kainuusta on tullut sielunmaisema.
– Tämä on eräänlainen Lapin korvike. Paikka, jossa voi olla rauhassa, mutta joka ei ole syrjässä elämästä.
Tähtitieteilijän tehtävä on kansantajuistaa äärettömyyttä
Valtaoja ei enää seuraa akateemista tiedettä kuten ennen. Hän jäi eläkkeelle, kun koki yliopistomaailman muuttuneen raskaaksi. Mutta intohimo maailmankaikkeuden kysymyksiin ei ole kadonnut. Parhaillaan hän viimeistelee uutta kirjaansa, joka käsittelee suhteellisuusteoriaa ja avaruutta.
Itseään hän kuvaa realistiseksi optimistiksi: vaikka uhkia on, ihmiskunta on toistaiseksi selvinnyt.
– Me ollaan vaikeasti tapettavia, Valtaoja virnistää ja viittaa siihen, kuinka olemme historian aikana käyneet läpi sotia, ruttoja, luonnonkatastrofeja ja kriisejä, mutta aina nousseet jaloillemme.
Keskustelussa Koistisen kanssa hän painottaa, että suurin osa maailmankaikkeudesta on meille edelleen täysin tuntematonta. Mustat aukot, pimeä aine ja aika ovat käsitteitä, joita tiede ei vielä täysin ymmärrä – ja juuri tuo mysteeri kiehtoo häntä.
– Se, että emme ymmärrä, on kutsu jatkaa kysymistä, hän kiteyttää.
Uteliaisuus ja halu ymmärtää
Valtaoja kuvaa itseään agnostikoksi, ihmiseksi, joka ei väitä tietävänsä, onko Jumala olemassa. Sekä uskovat että ateistit ovat hänen mukaansa samassa asemassa, koska kumpikaan ei tiedä totuutta.
Tähtien tutkijan mielestä tieteellä ja uskonnolla ei ole kuitenkaan syytä olla vastakkain.
– Olisi kummallista etsiä tieteestä todisteita Jumalan olemassaololle tai olemattomuudelle. Se ei ole koskaan onnistunut.
Kummallakin on sama perusvoima: uteliaisuus ja halu ymmärtää. Siksi emeritusprofessori suhtautuu epäillen kaikenlaisiin ehdottomiin väitteisiin.
– Mitä enemmän maailmankaikkeudesta ymmärtää, sitä enemmän pitäisi olla nöyrä omien tietojensa rajallisuuden edessä, hän sanoo.
Astrobiologia, elämä kosmisena ilmiönä, on yksi hänen kiinnostuksenkohteitaan. Jos elämää löytyy muualta kuin maasta, se herättää kysymyksiä myös teologiassa.
Valtaojan mukaan osa uskonnollisista piireistä suhtautuu ajatukseen muukalaiselämästä epäluuloisesti, koska se voi horjuttaa ihmiskeskeistä maailmankuvaa. Fanaattisuutta löytyy myös tieteen puolelta, niiden joukosta, jotka eivät siedä uskonnollista ajattelua lainkaan.
– Meitä sillanrakentajia tarvittaisiin enemmän, ei toisten käännyttämiseen vaan ymmärtämiseen.
Koistinen nyökkää ja toteaa, että juuri tällainen rehellinen epävarmuus voi avata tilaa aidolle keskustelulle. Hänen mielestään tiede ja usko voivat elää rinnakkain, kun kumpikaan ei omista viimeistä sanaa.
Äärettömyys ja hienosäätö
Nykyisen käsityksen mukaan maailmankaikkeus on fysikaalisesti ääretön. Valtaoja pitää ajatusta sekä kiehtovana että hämmentävänä. Jos se on totta, jossain saattaa olla ääretön määrä meitä vastaavia kopioita.
Hän pohtii myös elämän syntyä ja niin sanottua antrooppista periaatetta: maailmankaikkeus vaikuttaa juuri sopivalta elämälle, mutta emme silti tiedä, millaisia muotoja elämä voisi saada muualla tai toisenlaisessa universumissa.
Suurin ratkaisematon arvoitus hänen mielestään on tietoisuus, ja mistä syntyy tunne omasta olemassaolosta. Sitä tiede ei osaa vielä selittää. Kysymys elämän tarkoituksesta jää avoimeksi, mutta kosmologi näkee siinä kutsun jatkaa keskustelua. Koistinen kysyy Valtaojalta, mitä hän haluaisi tiedustella maailmankaikkeudelta, jos saisi siihen varmasti vastauksen. Tämä miettii hetken ja sanoo:
– Kysyisin, oliko tässä mitään vaihtoehtoa. Oliko pakko syntyä juuri tällainen maailmankaikkeus vai olisiko se voinut olla toisenlainen?
Mystiikkaa tähtien alla
Keskustelu palaa hetkeksi Kainuun järvimaisemiin, joissa Valtaoja viettää kesäiltojaan. Kesäyöt mökkilaiturilla ovat hänelle erityisiä.
– Kun katson yöllä tähtiä, tunnen oloni hyvin pieneksi. Voin ymmärtää, miksi joku näkee siinä Jumalan. Ehkä olen vain hiekanjyvä valtavassa kokonaisuudessa.
Koistisen mukaan juuri tällaiset hetket tähtitaivaan alla voivat olla hengellisiä kokemuksia, riippumatta siitä, mihin ihminen uskoo.
Valtaoja ei tyrmää ajatusta, että maailmankaikkeus voisi olla tietoinen. Mutta muistuttaa vielä kerran, että tieteellä ei ole keinoja todistaa tai kumota tällaista väitettä.
Sekä tähtitieteilijän että papin mielestä tärkeintä on, että ihminen säilyttää uteliaisuutensa ja kunnioittaa toisten näkemyksiä.
– Suurin tehtävämme ei ole vain antaa vastauksia, vaan rohkaista toisiamme etsimään ja kysymään, Valtaoja sanoo.
